Olivia Bojang jatkoi siitä mihin eilen jäi eli tänään kolmiloikassa tuli hopeaa tuloksella 12,02 (-1,5). Kisan voitti samoin kuin pituudessakin TamPy:n Nea Lento tuloksella 12,11.  Kisan aikana oli kova vastatuuli.  Olivia hyppäsi eilen karsinnassa oman ennätyksensä 12,15 (+1,7 tuuliin).

Tiina Taskinen juoksi eilen välieriin ja aamustartissa juoksi ensimmäistä kertaa finaaliin SM-kisoissa omalla ennätysajalla 27,01 (-0,5), aiempi ennätys 27,32.  Finaalijuoksussa Tiina oli 8. ajalla 27,42.

Olivia Härkösellä ei ollut paras päivä tänään, häneen seiväshyppynsä alkoi aloituskorkeudessa kangerrellen 320  meni yli kolmannella yrityksellä ja 330 ensimmäisellä, mutta matka päättyi 340 kolmeen ruksiin. Sijoitus oli neljäs.  Olivian ennätys on tänä vuonna hypätty 355.

Alina Vuokila ei jaksanut eilen hyvin menneen estejuoksun jälkeen tänään juosta 1500 m:n juoksua terävästi.  Alinan aika oli 5.21,45, hänen ennätyksensä on 5.14,6 käsiajalla otettuna.  Aika oikeutti yhdeksänteen sijaan omassa erässään.

Osallistumalla ikäistensä SM-kisoihin tulee reppuun aimo annos kokemusta, jota voi tulevina vuosina hyödyntää niin urheilussa kuin arjessakin.

Onnittelut kaikille!

Tuloksiin pääset tutustumaan täältä.